Maanantai 26.5.2017
Furusund klo 6.50
Eckerö klo 13
Puolipilvinen, pari sadekuuroa, 18 C, W 3-5 m/s
Siirryttiin Suomen puolelle, eli Ahvenanmaan saaristoon. Tuuli oli aika heikko, mutta mainingit takaa sivulta, joten aika lailla keinuttiin. Kaverini Pekka Lepikseltä oli kehunut tätä paikkaa. Hienohan tämä onkin, mutta hieman erilainen. Tämä on vähän kuin luonnonsatama ja on mukava poikkeus Ruotsin viimeisteltyjen satamien jälkeen. Pestiin vähän pyykkiä jne.
Mutta tärkein meinasi unohtua. Rapella on tänään synttärit ja niitä tässä on juhlittu. Matkaa tehtiin 41 NM.
Satamakonttorissa oli tyttö kesätöissä. Sanoi opiskelevansa liikunnalla Jyväskylässä ja totesi olevan mukavaa nähdä JyPin lippis ja huppari, jotka olivat Rapen päällä.
Illalla päästiin melkeinpä kolmen viikon odottelun jälkeen kunnon saunaan. Perhana, kun tuntui hyvältä. Niin se kai on, ettei suomalainen saa itseään suihkussa puhtaaksi. Nynäshamnissa me käväistiin saunassa, mutta sen lämpötila oli korkeintaan 40 astetta, eli eihän siellä tullut edes hiki.
Huomiseksi tiistaiksi on luvattu aika huonoa keliä, niin ajattelimme viettää päivän täällä ja lähteä eteenpäin vasta keskiviikkona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti