Istun tässä ja mietin, mitä olenkaan tekemässä. Jännitys kasvaa päivä päivältä. Olen toteuttamassa vuosien mittaista unelmaa Välimerelle seilaamisesta.
Kaikki sai alkunsa tasan kolmekymmentä vuotta sitten, kun veneilykärpänen puraisi minua Saimaalla. Vuosituhannen alkuvuosina muutettiin Jyväskylään ja Päijänteen vesistöön. Täkäläisten tuttujen kanssa pääsin vuonna 2007 purjehtimaan Kreikan saaristoon Kykladeille. Tämän jälkeen olen purjehtinut lähes vuosittain siellä päin. Kreikassa, Turkissa ja Kroatiassa. Näille reissuilla kuume omalla veneellä sinne purjehtimisesta on kasvamisestaan kasvanut. Oman osuutensa tähän on tuonut Göran Schildin purjehduskirjat "Toivematka, Odysseuksen vanavedessä jne".
Nyt reissun alkuun on enää pari viikkoa ja veneen kunnostaminen alkaa olla loppusuoralla. Veneeni nimi on MS AVERIN ja valmistettu Porvoon Kråkössä vuonna 1980. Se on 10,5 metriä pitkä, 3,2 metriä leveä ja painaa n 7 tonnia. Maston huippu on 11,5 metrissä ja purjeina on isopurje ja genua. Asiantuntijalle nämä luvut kertovat, että kysymyksessä on moottoripurjehtija. Veneen keulassa on kahden hengen makuuhytti. Siitä peräänpäin pentteri ja toisella puolen vessa. Edelleen taaksepäin on salonki, johon mahtuu istumaan helposti 8 henkeä. Tätä tilaa voi käyttää myös lisänukkumapaikkoina. Siitä edelleen taakse ja pariporrasta ylöspäin niin tullaan sisäohjaamoon, jonka alla on n 70 heppainen Perkinsin dieselmoottori. Edelleen taakse ja pari porrasta alaspäin niin löytyy kahden hengen takahytti, jonka päällä on ulkoohjaamo ja sitloora.
Vene siirretään toukokuun lopussa jonnekin Helsigin länsipuolelle, josta seilataan muutaman välietapin kautta Tukholman seudulle. Täällä vaimoni Anneli liittyy miehistöön ja suunnitelmana on kesäkuun aikana purjehtia Göta Kanaalia pitkin läpi Ruotsin Göteborgiin. Meille on kovasti kehuttu tätä kokemusta ja odotamme siitä paljon, olemmehan molemmat viettäneet vuosia Ruotsissa. Ruotsissa kanava tunnetaan nimellä skilsmässäkanalen, mutta se ei meitä pelota. Göteborgissa miehistöön liittyy ystäväni Timppa. Seilaaminen jatkuu etelään Ruotsin rannikkoa pitkin Saksaan Lyypekkiin. Täältä seilataan masto alhaalla läpi Euroopan Marseilleen, jolloin olemme jo Välimerellä. Taakse Euroopassa ovat jääneet mm Rein, Mosel laakson viiniviljelmät, Schengenin sopimuskylä, Soane ja Rhone. Jossakin vaiheessa Eurooppaa Anneli lähtee kotimaahan töihin ja miehistössä piipahtaa Vävyni Jasmo.
Matka jatkuu Välimerellä Italian rannikkoa myötäillen ehkäpä Korsikassa ja Sardiniassa poiketen Messinan salmen kautta Kreikan länsisaaristoon. Täällä Averin on tarkoitus nostaa talviteloille ja jos aikataulu pitää, niin eletään loka-marraskuun vaihdetta.
Se, mitä tapahtuu keväällä 2017, on sitten toinen juttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti