maanantai 15. elokuuta 2016

Maanantai 15.8.2016
Groningen klo 12.20
Puolipilvinen, 20 C, 1030 hPa
Zuidbroek klo 15
12 mpk

Lauantai-sunnuntai Groningen
Tultiin tänne perjantaina illalla. Satama aivan keskustan tuntumassa. Hieno iso kaupunki, johon tutustuin molempina päivinä pyöräillen. Ylösen Hannu soitti ja kehui myöskin kaupunkia. Varoitti paikallisesta Jekkusekoituksesta, mutta se oli jo myöhäistä. Hannu kehoitti vierailemaan merimuseossa, kuulemma hieno paikka. Mutta
se oli sunnuntaina suljettu, voi harmi. Maanantaiaamuna Timo lähti kotiin ja jäin yksin veneelle järjestelemään telakointia. Timo antoi läksiäislajana K L Oeschin elämäkerran "Suomen pelastaja". Luin sen mielenkiinnolla, eikä Urkin arvostus silmissäni noussut. En ole sitä miestä ennenkään arvostanut. Jo se, ettei kukaan saanut saada enempää kalaa kuin hän, kertoo mielestäni paljon.


perjantai 12. elokuuta 2016

Perjantai, 12.8.2016
Grouw klo 10.30
Pilvinen 18 C, 1030 hPa
Groningen klo 17
33 mpk

torstai 11. elokuuta 2016

Torstai 11.8.2016
Grouw

Ennuste oli jo pitkään näyttänyt sadepäivää, jonka me olimme päättäneet pitää huilipäivänä. Ja vettähän tuli kissoina ja koiria. Satamassa huippuvarustus ja pesin pyykkiä, sekä toimin opeteltuani konekonsulttina seuraaville pesijöille.

Grouw, jossa siis olemme, kuuluu Frieslandin järvialueeseen, jota kehuvat esitteessä the holiday resort of  Europe. Ja onhan täällä satoja ja satoja veneitä sekä matkailuautoja. Tämä on vähän erilaista kun Päijänteellä ja Saimaalla, tai vaikkapa Turun saaristossa.

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Keskiviikko 10.8.2016
Echtenerbrug klo 10.00
Puolipilvinen, 15 C, 1030 hPa
Grouw klo 14.15
20 mpk


tiistai 9. elokuuta 2016

Tiistai, 9.8.2016
Zwartsluis klo 11
Puolipilvinen, sadekuuroja, 16 C, 1030 hPa
Echtenerbrug klo 17
23 mpk
Olisihan tuhon ollut mukava pysähtyä "syömään", vaan Timppa oli sitä mieltä, ettei vielä ole nälkä


maanantai 8. elokuuta 2016

Maanantai 8.8.2016
Hattem klo 11.30
Puolipilvinen, 20 C, 1027 hPa
Zwartsluis klo 13.50
12 mpk


sunnuntai 7. elokuuta 2016

Sunnuntai 7.8.2016
Zutphen klo 10
Aurinkoinen, 20 C, 1034 hPa
Hattem klo 13.30
27,5 mpk


lauantai 6. elokuuta 2016

Lauantai 6.8.2016
Bijland klo 9.30
Pilvinen, 15 C,  1031 hPa
Zutphen klo 14
32 mpk


torstai 4. elokuuta 2016

Torstai, 4.8.2016
Rees klo 11.30
Puolipilvinen, 20 C, 1019 hPa
Biljardi klo 13
14 mpk


keskiviikko 3. elokuuta 2016

Keskiviikko, 3.8.2016
Dysseldorf klo 9.45
Sateinen, 18 C, 1018 hPa, W
Rees klo 15
53 mpk


maanantai 1. elokuuta 2016

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Lauantai, 30.7.2016
Datteln klo 9.00
Puolipilvinen, 18 C, 1015 hPa
Duisburg ja Rein klo 17.00
27 mpk, viisi sulkua vei aikaa

Tässä mua viedään Dattelnissa maksamaan polttoainetta, kun eka kerralla lompsa unohtui veneeseen.


perjantai 29. heinäkuuta 2016

Perjantai 29.7.2016
Olden klo 9.45
Pilvinen, 19 C, 1016 hPa
Datteln klo 11.15
8,5 mpk


torstai 28. heinäkuuta 2016

Torstai, 28.7.2016
Mynster klo 12.30
Pilvinen, 19 C, 1020 hPa,
Olfen klo 18
27 mpk

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Keskiviikko 27.7.2016
Recke klo 9.00
Puolipilvinen, 20 C, 1021 hPa, W
Mynster klo 14.00
25 mpk



tiistai 26. heinäkuuta 2016

Tiistai 26.72016
Minden klo 8.45
Puolipilvinen, 19 C, 1025 hPa
Recke  klo 16.20
46 mpk


maanantai 25. heinäkuuta 2016

Maanantai 25.7.2016
Hannover klo14
Puolipilvinen, 26 C, 1023 hPa, W
Minden klo 19.30
36 mpk


sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Sunnuntai, 24.7.2016
Braunschweig klo 8.30
Puolipilvinen, 22 C, 1022 hPa, S
Hannover klo 14
30 mpk

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Lauantai, 23.7.2016
Braunschweiger
Pidettiin huilipäivä

Saatiin Matti kuvaan vävyn kanssa

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Perjantai, 22.7.2016
Lyneburg klo 8.15
Puolipilvinen, 20 C, 1022 hPa, S 2, päivällä hiostava ja ukkonen sekä tunnin sade
Braunschweig klo 21
58 mpk


torstai 21. heinäkuuta 2016

Torstai 21.7.2016
Mölln klo 11
Puolipilvinen, 26 C, 1023 HPa, S 2-4, iltapäivällä yli 30 C ja jopa salamointia
Lyneburg klo 20
56 mpk

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Keskiviikko 20.7.2016
Travemunde klo 11
Aurinkoinen, 25 C, 1026 hPa, S 3
Mölln klo 19.10
29 mpk

tiistai 19. heinäkuuta 2016

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Maanantai, 18.7.2016
Gesder, klo 8.30
Puolipilvinen, 16 C, 1028, W 6-8
Fehmarn klo 14.00
32 mpk


sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Sunnuntai 17.7.2016
Klinthamn klo 8.50
Puolipilvinen, 17 C, 1028 hPa, SW 5
Gedser, klo 14.20
33,6 mpk


perjantai 15. heinäkuuta 2016

Perjantai 15.7.2016 Dragör klo 9.15
Puolipilvinen, 20 C, 1024 hPa, SW
Klintholm, Mön saari Tanskassa, klo 18.30
49 mpk


tiistai 12. heinäkuuta 2016

Tiistai 12.7.2016
Halmstad klo 13.30
Puolipilvinen, 18 C, 1015 hPa, SW 8-12
Höganäs klo 20.15
37 mpk


maanantai 11. heinäkuuta 2016

Maanantai 11.7.2016
Halmstad
Pidettiin pyykkipäivä kovan kelin vuoksi


Sunnuntai 10.7.2016
Falkenberg klo 12.15
Aamu sumuinen, päivä puolipilvinen, 17 C, 1017 hPa
Halmstad klo 16.45
25 mpk


lauantai 9. heinäkuuta 2016

Lauantai. 9.7.2016
Varberg klo 9.30
Pilvinen 17 C, 1020 hPa, SW 7-9
Falkenberg klo 13
21 mpk


perjantai 8. heinäkuuta 2016

Perjantai, 8.7.2016
Göteborg klo 8.30
Puolipilvinen, 17 C, 1021 hPa, SW 7
Varberg klo 17
48 mpk


torstai 7. heinäkuuta 2016

Keskiviikkko6.7.2016
LillaEdet klo 9.15
Puolipilvinen, 19 C, 1015 hPa,
Göteborg klo 16
29 mpk


tiistai 5. heinäkuuta 2016

Tiistai 5.7.2016
Vänersborg klo 12
Puolipilvinen, 15 C,  1016 hPa, SW 6
Lilla Edet klo 18
18 mpk

Tässä monen suomalaisen unelma-auton entinen tehdas ja myös monen leipäpuu.
Tehdas sijaitsee Trollhättanissa.
Maanantai 4.7.2016
Mariestad klo 12
Aurinkoinen, 20 C, 1018 hPa, W 5
Vänersborg klo 23
59 mpk


maanantai 4. heinäkuuta 2016

Sunnuntai 3.7.2016
Lyrestad klo 10
Pilvinen, 16 C, 1014 hPa, SW 7
Mariestad klo 15
15,1 mpk


lauantai 2. heinäkuuta 2016

Lauantai 2.7.2016
Töreboda klo 11
Sataa, on muuttumassa pilvipoudaksi, 16 C, 1004 hPa, S 5
Lyrestad klo 15

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Perjantai 1.7.2016
Karlsborg klo 10.30
Aamupäivän satoi oikein kunnolla, iltapäivällä pilvipouta. 17 C. 1008 hPa, SW 5
Töreboda klo 17
26 mpk


Torstai 30.6.2016
Motala klo 17.30
Pilvinen, 15 C, 1015 hPa, SW 7
17,3 mpk

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Maanantai 27.6. - keskiviikko 29.6.
Puolipilvinen
N 20 C
Motala on pyöräilykaupunki. Joka kesä järjestetään Vättern runt pyöräily,  osanottajia yli 20000.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Lauantai - sunnuntai 25.-26..6 2016
Lauantai helle lähes 30 C
Sunnuntai ukkonen 25 C


Juhannusaatto 2016 Perjantai 24.6.2016
Perjantai n 25 C
Tässä sitä ollaan aloittamassa juhannusta juhannussalon kanssa























lauantai 25. kesäkuuta 2016

Torstai 23.6.2016
Borenshult 10.00
Aurinkoinen, 18 C, 1026 hPa, W 4
Motala Warv AB klo 12.15
2 mpk


Keskiviikko 22.6.2016
Berg klo 9
Puolipilvinen, 18 C, 1026 hPa, W 5
Borensberg klo 14
12 mpk
Siellä Anneli polkee kanavanvartta eteenpäin.



Borensberg klo 17
Pilvinen, 20 C, 1025 hPa, W 5
Borenshults klo 19
8 mpk


tiistai 21. kesäkuuta 2016

Tiistai 21.6.2016
Berg, sulkujen alapuoli klo 11.30
Puolipilvinen, 23 C, 1021 hPa, suluissa ei tuulta
Berg sulkujen yläpuoli klo 12,45
0,2 mpk


Maanantai 20.6.2016
Norsholm klo 10.15
Puolipilvinen, 15C, 1025 hPa, W 7
Linköping klo 13.15
16 mpk

Linköping klo 19.30
Puolipilvinen, 20 C, 1022 hPa, W4
Berg klo 20.15
4,2 mpk




sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Sunnuntai 19.6.2016
Söderköping klo 12
Pilvipouta, 18 C, 1024 hPa, NW 7
Norsholm klo 17,15
Puolipilvinen, 20 C
11,5 mpk ja 12 sulkua


Liputkin on nyt oikein,.
Lennonjohto huomasi edellisen kuvan virheen.




torstai 16. kesäkuuta 2016

Torstai 16.6.2016
Oxelesund klo 6.45
Pilvinen, 13 C, NE 4,
Mem klo 11.45.
Matkalla alkoi sade



















Mem klo 14.45
Sateinen, 14 C, NE 2, 1012 hB
Kolme sulkua
Söderköping klo 16

Päivä yhteensä 35 mpk


keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Keskiviikko 15.6.2016
Nynäshamn klo 8.30
Puolipilvinen, 16 C, NE 8, 1018 hB
Oxelesund klo 16
38 mpk



Tiistai 14.6.2016
Dalarö klo 5
Aurinkoinen 15 C, S 4, 1018 hB
Nynäshamn klo 8.45
26 mpk


maanantai 13. kesäkuuta 2016

Maanantai 13.6.2016
Furusund 9.30
Aurinkoinen, 18 C, 1020 hB, S 5
Dalarö 17
42 mpk


Sunnuntai 12.6.2016
Rödhamnista klo 07
Aurinkoinen, 12 C,1022 hB! NW 8 ms
Kapellskär klo 13
Lähtö edelleen Kapellskär klo 16
Puolipilvinen, 16 C
Furusund klo 17
Yhteensä koko päivä 42,5




lauantai 11. kesäkuuta 2016




Lauantai 11.6.2016
Degerby klo 17
Aurinkoinen, 11 C, NW 10, 1021 hB
Rödhamn 18,45
10,6 mpk













Kyllä siinä kelpaa Averinin lökötellä Ålandin auringossa


Perjantai 10.6.2016
Lähtö Paraisten Venekeskus klo 9
Puolipilvinen, 12 C, NW 5, 1015 hB
Degerbyhyn klo 18
56,7 mpk












Tosi kaunis pieni kylä.

torstai 9. kesäkuuta 2016

Torstai (on toivoa täynnä) 9.6.2016
Lähtö Turusta klo 18
13C, NW 10, pilvistä, ei sadetta
Saapuminen Paraisten Venekeskukseen klo 20.30
Reitin pituus 14,3 mpk


Koivun Saken kanssa tässä ollaan vaihtamassa kuulumisia. Huudeltiin Aurajoen yli.
Huutelin, että tulihan sitä itsekin pelattua joskus kiekkoa APV:ssa. Saku väitti muistavansa sen kuuluisan liukutaklaavan pakin..


keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Keskiviikko 8.6.2016

Kovaa kesämyrskyä luvattiin ke-to päiviksi, joten päätin pysyä nämä päivät täällä. Keskellä kaupunkia, hyvä sauna jne. Mikäs tässä on ollessa, kun voi vähän huokaista.


Lisää kuvateksti

 Itse rakennus ei ollut ihmeellinen, mutta moni siinä poikkesi kahvilla tai olusilla. Mutta parasta oli palvelu.
Tiistai 7.6.2016
Maanantai-iltana alkoi tuntua, että nyt alkaa mennä överiksi. Lämppäri teki tenän samoin kun maasähkölaturi. Lämppäri oli huollettu joulukuussa ja sain paikalle huollon tekijän Heikin jo maanantai-iltana. Napattiin se irti ja parin tunnin päästä Heikki soitti, ettei siinä vikaa ole. Tiistaina asennettiin se paikalleen ja eihän se toiminut. Vika löytyi pitkällisen etsimisen jälkeen tukkeutuneesta polttoaiputkesta. Samaan aikaan Raymarinin luottomiehenä laittoi tutkat ja muut kuntoon. Maasähkölaturi oli tullut tiensä päähän ja se vaihdettiin. Mutta miksi kaikki nämä viikon aikana.


Maanantai 6.6.2016
Lähtö Parainen klo 15
Saapuminen Turun Aurajoen vierasvenesataman klo 17.30












Turun kaupungin vierasvenesataman on keskellä kaupunkia ja siinä on yrittåjänä Toni. Hänestä seuraavissa blogeissa.

Sunnuntai 5.6.2016
Lähtö Mathildedahl klo 12
Saapuminen Paraisten Venekeskukseen klo 19

Perjantai 3.6.2016
Lähtö Bärosundista klo 13
Saapuminen Mathidedahliin klo 22.

Komee isolla rahalla tehty satama.
Maisemat mitä kauneimmat










Torstai1.6.2016
Lähtö Lauttasaari klo 12.
Saapuminen Inkoon Bärosundiin klo 19

Tiistai 31.5.2016
Siirtyminen Lauttasaareen Leeveneen hoiviin.
Pilssiin tihkuu liikaa vettä. Lisäksi kalliit laitteet , tutka plotteri ja ais eivät toimi.

Takana näkyy Lauttasaaren ökyasuntoja

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Perjantai 27.5. 2016
Lähtö Juurikkasaaresta klo 15.15
Korpilahden kautta Kuminan saareen. Anneli tuli Korpilahdelta mukaan.
Lähtö itkua vailla
Sunnuntai 29.5.2016
Lähtö klo 9.30 Kuminasta Korpilahdelle
Korpilahdelta klo 12.30 Padasjoelle.
Klo 17.00 Padasjoki

Maanantai 30.5.2016
Siirto Suomenojan satamaan Espooseen.
Pepe Lindholm






tiistai 17. toukokuuta 2016

Lähtötohinaa

Perinteinen kevätsilmunturvotus toukokuun alun Kuopion ruokaloissa antoi Averinille ja sen kipparille hyvät lähtöpotkut