Tiistai 21.6.2016
Berg, sulkujen alapuoli klo 11.30
Puolipilvinen, 23 C, 1021 hPa, suluissa ei tuulta
Berg sulkujen yläpuoli klo 12,45
0,2 mpk
Herättiin aamulla vasta tasan yhdeksältä ja myöhästyttiin eka sulutuksesta. Eipä meillä kiirettä, syötiin rauhassa aamupala ja käytiin suihkussa. Ovet kaikkiin tiloihin avataan joka paikassa pankkikortin kokoisella läpyskällä, jonka saimme Memmissä. Fiksu systeemi ja toimii huomattavasti paremmin kuin Ruotsin poliisi.
Noustiin vain sulut ja jäätiin pyöräilemään ja ihailemaan Bergin kylää. Minä ostin oluet ja Anneli karkit Cloettan outletistä. Hyvät palvelut ja ainakin yksi hyvä ruokaravintola, jossa söimme lounaan.
Satamassa oli hyvä kaksitoistareikäinen mini golfrata. Innostuimme siitä ja kiersimme sen kaksi kertaa. Minulla meinasi mennä jo toisella väylällä luu kurkkuun. Anneli kysyi, että tästäkö näin tuon vesiesteen yli tuonne reikään. Teki sen siten kolmella lyönnillä ja minä pulikoin vedessä kahdeksan lyönnin edestä, vaikka rankkareita ei otettu laskuun mukaan. No tasoittuihan se sitten. De va jätte kiva.
Hakalan Ankka(Antti) on muuttanut viime syksynä Alavudelle ja lähetti sulle terveisiä.En tiennytkään että Hakalat olivat asuneet joskus Harjun pihatuvassa.Hyviä juhannuksia vaan sinne vetten päälle terveisin Esa ja Kaija.
VastaaPoistaHeippa Heikki ja Anneli. Täällä Vesannolla seurataan teidän matkaanne.Vesalle Linköping on tuttu paikka lentohommista. Hyvää juhannusta ja bon voyage. Vesa ja Siru
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaTässähän alkaa täkkäriäkin jo jännittää.
VastaaPoistaHengessä mukana. Vesku&Minni
VastaaPoista