lauantai 25. kesäkuuta 2016

Keskiviikko 22.6.2016
Berg klo 9
Puolipilvinen, 18 C, 1026 hPa, W 5
Borensberg klo 14
12 mpk
Siellä Anneli polkee kanavanvartta eteenpäin.



Borensberg klo 17
Pilvinen, 20 C, 1025 hPa, W 5
Borenshults klo 19
8 mpk


Kiitos kaikille kommentoijille, niitä on mukava lukea. Siis kirjoittakaa vain, en tosin ehdi vastata.

Tästä alkaa kehkeytyä varsinainen jännitysnäytelmä, kunhan kerron eteenpäin. Päivä oli kaikkein hienoin koko reissulla, mutta päättyi lähes katastrofiin.

Maisemat olivat hienoja ja Anneli polki pyörällä sulkujen välit ja auttoi aina suluissa. Molemmilla oli niin hyvä fiilis ettei paremmasta väliä. Suluissa oli toisena veneensä hollantilaiset, joihin tutustuttiin jo Söderköpingissä. Heillä oli myös moottoripurjehtija, jonka nimesin kanavan kaunottareksi.

Sitten se tapahtui. Jossakin ennen Borensbergiä tuli ranskalainen purjevene vastaan purjeet levällään myötätuulessa. Ei kai huomannut minua, vaan teki aivan edessäni käännöksen eteeni. Olisin tärpännyt häneen, mutta väistin veneen takaa. Väylä oli sillä kohtaa n 15 m leveä ja ajauduin reunan kivikkoihin.  Huomasin heti, että nyt sattui veneelle pahasti. Ajoin eteenpäin ja potkuri täristi voimakkaasti kuuden solmun nopeudessa. Pystyin kuitenkin ajamaan alle viiden solmun nopeudella.

Eipä muuta kun Borensbergissä etsimään telakkaa, joka löytyi Motalasta parin tunnin ajomatkan päästä. Soitin sinne ja sovittiin tulo sinne seuraavana päivänä mahdollisimman aikaisin.

Eipä siinä hatun päällä hyppiminen tai itkupotkuraivari olisi auttanut. Nyt kuuluu Annelille iso kiitoksen sana. Hän sanoi, ettei Hessu pilata tällä lomaa, laitetaan vene siellä kuntoon ja keksitään siksi aikaa jotakin muuta ohjelmaa.


3 kommenttia:

  1. Lunkisti vaan Heikki. Veneily on tekniikkalaji ja kaikkee voi sattua. Kyllä se kuntoon tulee ja matka jatkuu taas.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Jäikö patonginsyöjät selvittelemään vahinkoja vai meneekö kokonaan sinun vakuutuksesi piikkiin?

    VastaaPoista