keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Tiistai 14.6.2016
Dalarö klo 5
Aurinkoinen 15 C, S 4, 1018 hB
Nynäshamn klo 8.45
26 mpk


Enpähän saanut yöllä nukuttua, ketjut oli poikki ja kuvat eivät siirtyneet pariin. Eihän sitä vanha muuta tarvitse unettomuuteen, kun tuollaisia ylivoimaisia vastuksia.

Heräsin puoli viisi ja ehdotin Annelille matkan jatkamista. Kehotin häntä jatkamaan unia, mutta herkkäunisena hän tuli kannelle katsomaan kaunista aamua.

Ajateltiin vain poiketa Nynäshamnissa, hoitaa tarvittavia asioita ja jatkaa matkaa. Ketjujen korjaaja löytyi. Ei ollut Monarckin perillisiä, oli nimittäin Bosniasta. Ruotsissa 24 vuotta, mukava kaveri ja osaava.

Olimme kuitenkin niin väsyneitä ja poikki, että päätimme jäädä. Teimme uuden ohjelman loppupäiväksi. Ensin kävimme saunassa ja sitten ostoksilla rannan kalasavustamossa.
Alkupalaksi söimme tuoreita savustettuja katkarapuja ja pääruuaksi valkosipuli lohta, uusia perunoita ja myyjäpojan suosittelemaa lime kylmäkastiketta. Hyvää oli ja sen jälkeen oli mukava kellahtaa vatsansa viereen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti