maanantai 13. kesäkuuta 2016

Sunnuntai 12.6.2016
Rödhamnista klo 07
Aurinkoinen, 12 C,1022 hB! NW 8 ms
Kapellskär klo 13
Lähtö edelleen Kapellskär klo 16
Puolipilvinen, 16 C
Furusund klo 17
Yhteensä koko päivä 42,5






Oli kova ja jännittävä päivä. Yksin Ahvenenmeren yli. Pohjoistuulta luvattu jonkun verran ja aallonkorkeudeksi ennustetaan n metriä. Sen verran vaivasi, että nukuin huonosti. Näin unta, että Anneli ajoi veneen Karille jne.

Alku meni hyvin ja Timppa soitti puolessavälissä selkää. Kerroin tilanteen olevan hyvin hallinnassa ja aallokon olevan ennustettua matalampaa. Sen jälkeen tilanne alkoi muuttua, tuuli voimistui jonkun verran ja alltojen korkeus kasvoi. Menihän siinä irtosisustus uuteen järjestykseen ja meno tuntui epämukavalta. Minuutteja tuli laskettua, milloin pääsee saarten suojaan. Ja sinnehän päästiin ilman fyysisiä ja henkisiä vaurioita.

Parin tunnin odottelun jälkeen Anneli saapui lentäenArlandaan ja sieltä bussilla Kapellskärin vierasvenesataman, josta jatkettiin tunnin seilaus Furusundin vierasvenesatamaan. Siinä on pari-kolmesataa metriä leveä salmi, josta kaikki Siljat ja Vikingit menevät läpi. Furusundista voi sanoa alkavan Tukholman alueen huvilat Suomesta päin tullessa.

Vierasvenesatamassa oli muutama vene, joukossa kaksi suomalaista, yksi Sveitsiläinen ja yksi Ranskalainen. Näköjään sesonki siellä ei ole alkanut, koska palvelua ei oikeastaan ollut. Joku oli saanut selville wc/suihkujen numerokoodin 6363, jota sitten kaikki käyttivät.

Huomatkaa lippujärjestys ja uusi laivurilippu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti