Hanko klo 8.45
Inkoo Bärösund klo 13.45
Sateinen, 15 C, S 2-4 m/s
32 NM
Keskiviikko ja torstai kuluivat sateisessa säässä, jonka aikana Hankoniemi tuli kierrettyä. Miehistön huonon keinumiskestävyyden vuoksi hain päiviä, jolloin tuulet olisivat sopivia. Vettä vaan tuli molempina päivinä sen verran, ettei kauniista saaristolaismaisemista pystynyt paljoa nauttimaan. Mutta eipähän tuullut. Tosin senverran Hangosta lähtiessä keikautti, että miehistö oli kalpeana hiljaa, kun kapteeni joi hil........ ka.......
Eilen Hankoon tullessa näkyvyys oli loppumatkasta aivan hyvä, mutta tunnin kuluttua saapumisesta iski sumu. Näkyvyys putosi sataan metriin. Tämä oli ensimmäinen tällainen kokemus. Onneksi olimme ehtineet ennen sitä, sillä eteneminen olisi pitänyt tehdä lähes käsikopelolla.
Edellisestä viisastuneena päätin käyttää torstain reissun tutkalla ajon totutteluun. Näiden kahden kesän aikana en ole käyttänyt tutkaa oikeastaan ollenkaan. Pientä harjoitteluahan se vaatii, mutta nopeasti sitä oppi lukemaan. Totuttelua vaati lähinnä se, miltä vastaantulevat ja ohitettavat veneet tutkassa näyttävät.
Illalla saimme vieraaksi entiset lepisläiset tuttumme, Riitan ja Pekan, jotka asuvat nykyään Inkoossa.
Riitan synttäreiltä 3.6. minä lähdin suoraan tälle reissulle. Heidän kanssaan luultavasti vierähtää viikonloppu, sillä huomenna siirrymme Inkoon vierassatamaan.
Tässä satamassa olen syksyllä 2001 viettänyt eka yön Averinissa, mutta enpä ala niitä hauskoja muistoja kertaamaan. Ne löytyvät viime vuoden blogista.
Anneli taustanaan Bärösundin hienot maisemat ja satama |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti